Suomen Nuorkauppakamareiden vuoden 2022 kansallinen puheenjohtaja Mari Männistö on innoissaan tuomarin roolistaan.
– Tuomaristossa oleminen on suuri kunnia, sillä olen aina katsonut tähän kilpailuun ilmoitettavia nuoria johtajia ihaillen ja tuntuu upealta vastuulta päästä valitsemaan voittajat tälle vuodelle, hän kertoo hymyillen.
Männistö toimii asiakkuusjohtana luovassa hybriditoimisto Nitrossa. Hän vastaa omien asiakkuuksien asiakaskokemuksesta ja asiakastyytyväisyydestä sekä siitä, että asiakkaiden liiketoiminnalliset tavoitteet täyttyvät yhteistyön tuloksena.
Marin arjessa avoimuus, empatia ja ratkaisukeskeisyys ovat johtajuusperiaatteet, jotka ohjaavat häntä.
-Uskon, että organisaatioissa voidaan paremmin ja päästään parempiin tuloksiin, jos johtajuudella luodaan avoin, ratkaisukeskeinen keskustelukulttuuri. Lisäksi empatia on tärkeää. Minulle se tarkoittaa sitä, että sekä johtaja että kaikki muutkin organisaatiossa pyrkivät ennen kaikkea ymmärtämään toinen toistaan, ja lähtevät siitä, että kaikki tarkoittavat hyvää. Tällöin ristiriidat ja kitka eivät ole negatiivisia asioita, vaan näkökulmaeroja, joista voidaan keskustella ja tuovat organisaatioon hyvää kehitysvoimaa, Männistö kertoo.
Suomen Nuorkauppakamarin päämääränä on olla rohkea johtajuuden uudistaja, yhdessä ja aktiivisesti. Huomisen johtajuus on käsitteenä tämän kansallisen kilpailunkin osalta tärkeä. Männistölle huomisen johtajuus tarkoittaa ennen kaikkea ihmislähtöisempää johtajuutta pelkän asia- ja tulosorientaation rinnalle.
-Minusta ihmislähtöisyys voi toteutua myös koviin tuloksiin pääsemisen rinnalla – meidän ei tarvitse valita jompaa kumpaa. Kun johtaja toimii valmentajana, asettaa yhdessä tavoitteet ja mahdollistaa onnistumisen, voidaan onnistua sekä kovin että pehmein mittarein erinomaisesti, Männistö lisää.
Yksi kilpailun kriteereistä on vastuullinen johtajuus. Männistöstä vastuullinen johtaja varmistaa organisaation vastuullisen toiminnan useilta eri näkökulmilta – ekologisuuden lisäksi myös esim. sosiaalisen ja taloudellisen vastuun kautta.
-Sosiaalisen vastuullisuuden piiriin kuuluu mm. tasa-arvoisen ja inklusiivisen toimintaympäristön luominen. Taloudellisen vastuullisuuden piiriin taas kuuluu organisaation toimiva talous – myös tuloksen varmistaminen on vastuullisuutta. Yksi mielenkiintoinen näkökulma vastuullisuuteen on teknologinen vastuullisuus ja siihen liittyvät eettiset sekä turvallisuuteen liittyvät seikat, kertoo Männistö.
